Veden voima mi huuhtoo rantaa,
vieden kaiken mukanaan.
Voimalla aallon pauhun,
sen virta vie kulkijan maan.
Sen synnyttämä suru on suuri,
ei ihmissydän sitä ymmärtää voi.
Miksi käydä näin täytyi,
on monen suru syvä.
Ei ymmärtää sitä voi.
Rakkaista luopua täytyy,
raskain rinnoin, surevin mielin.
Moni huutaa surua tuskaa;
”Miksi, miksi näin käydä täytyi?”
Ei lohtu auta surussa ihmisen,
niin suuri sen valta on.
Se raastaa ihmisen sielua,
”Miksi, miksi näin käydä täytyi?”
En lohduttaa tahdo, ymmärrän sen,
se tuskaasi tuskin auttaa.
Mut tiedon tään rakkaan lausua voin,
on rakkaus yllä tuskan.
Rakkaus on mukana läheistesi sun,
min vesi huuhtoi mukanaan täältä.
Rakkaus sielun heidät johdattaa,
kohti valoa hohtavaa.
Siksi käydä voi näin, voin sanoa sen,
on tarkoitus sillä suuri.
Itke lapseni suru pois harteiltas
ja usko Rakkauden valoon,
niin ymmärrät, mikä tarkoitus oli tällä.
Se kansakuntia yhdistää,
he toinen toistaan tukee.
Avaa ihmisten sydämet ymmärtämään,
me toisiamme tarvitsemme,
sillä yhtä olemme ain.